Ananaksen syömisestä

Saarna veli Gabrielin ensimessussa pappina su. 16.8 Pyhän Henrikin katedraalissa. (Evankeliumin lukukappale Joh 6:51-58)

Rakkaat veljet ja sisaret,

kuten te arvaatte, ei minulla ole lapsia.

Mutta puolitoista kuukautta sitten ollessani Ranskassa vietin puoli päivää sisarenpojan kanssa juuri pappisvihkimykseni jälkeisenä päivänä. Se oli miellyttävää vaikka väsyttävää aikaa, koska sisareni poika on lähes 3-vuotiaana vilkas lapsi, joka aina kysyy miksi. Hän kysyi muun muassa, miksi hänen pikkusiskonsa nukkuu, miksi hänen äitinsä soittaa puhelimella ja miksi minulla on tämmoinen suuri parta. Miksi-kysymykset ovat tyypillisiä lapsille. Tyypillisiä aikuisille ovat sen sijaan miten-kysymykset: Miten tätä laitetta käytetään? Miten voisin sanoa hänelle, että tykkään hänestä? Miten maailman talous toimii? Tyypillisten kysymysten muutos johtuu lasten älyllisestä kehityksestä.

Evankeliumin lukukappaleessa kuulimme eräitten juutalaisten epäilevän siitä, miten Jeesus voisi antaa oman ruumiinsa syötäväksi. Jeesus ei vastaa heidän kysymykseensä eikä hän kerro, miten sellainen ihme voisi toimia, vaan hän selittää, mitä tulisi tapahtumaan, jolleivät he söisi hänen ruumistansa: siten he eivät eläisi. Kertomalla miksi heidän täytyisi syödä hänen lihaansa Jeesus vastaa aikuisten miten-kysymykseen niin kuin aikuinen vastaisi lasten miksi-kysymykseen. Siksi täytyy syödä.

serveimageSkotlantilaisen filosofin David Humen aikaan, eli 1700-luvulla, ei syöty paljon ananasta, sillä se oli eksoottista sekä harvinaista ruokaa koko Euroopassa. Tämän hedelmän makua ei myöskään tunnettu. Hume kertoo, että vaikka analysoidaan ananasta tai tehdään kokeita siitä, on olemassa vain yksi tapa tutustua ananaksen makuun, nimittäin maistella sitä. Voidaan toki kerätä abstraktia tietoa ananaksesta, mutta näin ei saada tietää, miltä ananas oikein maistuu. Tekemällä laboratoriokokeita näemme, miten jokin toimii, ja sitten voimme vastata miten-kysymyksiin, mutta tämä ei kuitenkaan anna täyttä käsitystä asiasta. Niin voidaan analysoida ananasta sen kemiallisten ainesten luetteloimiseksi, mutta jotta tuntisi ananaksen maun, täytyy kuitenkin syödä sitä, täytyy kokeilla itse, tehdä jotakin muuta kuin vain ulkopuolisia kokeita.

Eukaristian tapauksessa tämä tarkoittaa, ettemme voi tyytyä siihen, että me osallistuisimme messuun passiivisesti. Eukaristiaan osallistuminen tarkoittaa, että meidän sydämemmekin pitää osallistua. Me emme mene kirkkoon sunnuntaisin nauttiaksemme kivasta tilasta, vaan käymme messussa saamassa elämän Jumalasta.

Jumala itse on se täydellinen elämä. Siksi emme ymmärrä, miten saisimme hänet, emmekä ymmärrä, miten hän itse pääsisi meihin antaakseen elämän meidän sisällemme. Koska tämä on käsittämätön asia, Jeesus valitsi yksinkertaisemman keinon toteuttaa se: pelkän leivän ja viinin kautta hän antaa meille itsensä kokonaan. Ei ole tavallisempaa keinoa kuin syöminen tai juominen kuvaamaan sitä, kuinka eksistentiaalinen, eli olemassaoloa koskeva, asia pelastus on. Pelastus toimii ravitsemisen kautta. Ei tarvitse ymmärtää voidakseen syödä. Lapsetkin syövät ymmärtämättä, miten se tapahtuu ja mitä on tämä ruoka, jonka hänen isänsä tai äitinsä tarjoaa hänelle. Lapsella on nälkä, hänellä on halu ruokaan, se riittää syömiseen.

Evankeliumin lukukappaleen juutalaiset tahtovat ymmärtää, kuinka ja miten Jeesus antaisi oman ruumiinsa syötäväksi. Heillä on ymmärtämisen halu. Heillä on kyllä nälkä, mutta sellainen pelkkä älyllinen nälkä, joka ei riitä. Jeesuksen vastauksen avulla saamme tietää, ettei kyseessä ole ymmärryksen asia, koska tämä asia menee yli ymmärryksen. Oikea kysymys on tämä: miksi tässä messussa minä menen ehtoolliselle? Jotta saisin elämän. Koska minulla on täydellisen elämän nälkä. Syyn täytyy ainakin jotenkin koskea olemassaoloa.

Elämän saaminen liittyy meidän asemaamme lapsina. Kristittyinä meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Me uskomme siihen, että me saamme elämän Jumalasta. Siksi me vastauksena kutsumme Jumalaa isäksemme tai elämänantajaksemme. Ei ole ihme, että tämä isä-lapsi -suhde tulee näkyviin lukiessamme Evankeliumia Johanneksen mukaan, sillä tämä evankeliumi koostuu Isän kärsivällisestä ja vähä vähältä tapahtuvasta itsensä ilmoittamisesta Jeesuksen tekojen kautta. Se ilmoittaminen alkaa jopa evankeliumin prologista saakka : « Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumala ; todellinen valo oli tulossa maailmaan ; Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. » Jumala on kyllä salainen, mutta se salaisuus lähestyy meitä, sillä Jumala tulee jopa ruoaksi meidän ravitsemiseksemme.

imagesJeesuksen, eli Jumalan Pojan tapaan meidän suhteemme Jumalaan on kuin lapsen suhde isään. Ei kukaan lapsi voisi elää ilman vanhempiansa tai aikuisia, jotka pitävät huolta hänestä. Samoin Jumala antaa meille elämän ja hän ruokkii meitä. Me voimme mennä hänen syliinsä saamaan hellyydenosoituksia. Tämä kannattaisi meidän tehdä mahdollisimman usein, koska jos saimme Jumalasta elämän, niin meidän tulisi tukea sitä yhteyttä muulloinkin kuin sunnuntaisin.

Tämä yhteys ei toimi vain henkilökohtaisesti: saatuamme elämän me annamme tuon elämän levitä ympärillemme. Kristus on ruumiinsa, eli Kirkon, pää. Kuten apostoli Paavali opettaa ”Kristus liittää yhteen ruumiin, hän pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa.” (Ef 4:16) Elävän leivän ravitsemina meistä tulee Kristus itse. Meille on annettu Kirkko sekä asuaksemme siinä, että rakentaaksemme sitä. Kirkko on olemassa siksi että me eläisimme siinä. Kirkossamme on vielä rakennettavaa ja kehitettävää. Tämä rakentaminen ja kehittäminen tapahtuu meidän keskinäisten yhteyksiemme avulla.

Elämän leivän vastaanottaminen sisältää todella suuren haasteen, sillä kyse on Kirkon, eli siis Jeesuksen ruumiin, täyttymyksestä. Mennessämme ehtoollispöytään me vahvistamme sitä yhteyttä, joka liittää kristityt Jumalaan ja kristityt toisiinsa. Siten rakentuu Kirkko. Siten seurataan Kristusta osallistumalla Häneen. Siten meistä tulee Jumalalle lahja, joksi meidät on kutsuttu tulemaan. Apostoli Paavali sanoi näin ”antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi.” (Room 12:1) Kristus antaa meille itsensä rakkaudesta, jotta me voisimme antaa itsemme rakkaudella Jumalalle ja toisillemme, sillä vastaus rakkauteen on taas lisää rakkautta. Ei ole vastausta siihen, miten se toimii, koska rakkautta ei selitetä, vaan rakkaudella eletään.

latin_mass40Kristus antaa itsensä meille eukaristiassa papin käsien kautta. Tätäkään ei ole helppoa ymmärtää : Jumalamme on niin suuri ja voimakas, että hän pystyy antamaan itsensä pelkän ihmisen teon kautta, vaikka tämä ihminen pysyy epätäydellisenä ja syntisenä. Uutena pappina voin vakuuttaa, että käsien asettaminen leivän ja viinin ylle on todella vaikuttava ele. Tämäkin on uskon salaisuus: ei vain tämä, että Kristus antaa itsensä kokonaan leivässä, vaan myös tämä, että hän tekee sen ihmisten kautta. Sen vuoksi olen iloinen siitä, että evankeliumin lukukappale veljemme Gabrielin ensimessussa kertoo elämän leivästä. Jumala antakoon aina meille tämän elämän leivän. Antakoon hän papeillensa armoa ja voimaa tähän tehtävään. Antakoon hän aina Kirkollensa sen tarvitsemia pappeja, jotta Kirkko voi aina kokea Kristuksen antaman elämän. Tulkaa vaan nyt ehtoolliselle ei vaan syödäksenne, vaan myös kokeaksenne. Aamen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s